perjantai 29. maaliskuuta 2013

Välipohjaontelot

Tänään tuli välipohjaontelot. Jotenkin tuntuu että tuleva huusholli pimeni totaalisesti. Höh! Kai se tasainen harmaa vähän hämää.


Ne kirotut teräspalkit paikallaan alakerrassa, ja ne jatkuvat tuosta oikealle ulkoseinään asti. Tuossa on näkysällä myös porrasaukko ja vähän korkeaksi jäävää tilaa.
 
Muurattu teknisen tilan ja makkarin välinen seinä. Ikkunasta näkyy että tekninen tila ja varasto ulottuvat taaemmaksi kuin talon seinälinja.
 
Huimat raksaportaat. Huomaa että ne on suunnitellut mies, tai lauma miehiä. Kyllä naiset miettisivät tuon vähän toisin... Ja huterat kuin mitkäkin.
 
Ainut tällä hetkellä näkyvä todiste siitä että maalämpökaivo on porattu.

Tajusin etten ole ottanut yhtään kuvaa niin että näkyisi koko talo kuvassa. Nyt olisi kuvaussuuntiakin vapaammin valittavissa kun naapuritalot alkavat jäädä piiloon rakennelman taakse. Pitää muistaa seuraavan kerran tontilla käydessä laajentaa vähän kuvakulmaa. Korkean tilan viisi metrisiä seinämiäkin koitin kuvata mutta en ihan saanut mieleistäni kuvaa kun kaikissa näkyy naapuritalot selkeästi. Toki ne samaiset naapuritalot ovat osaa näkymää sitten muutenkin...

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Seinien nousu, osa 2

Maanantaina tuli loput alakerran seinäelementit VaBelta ja tänään on muurattu yksi seinän pätkä, joten alakerran ulkokuoren kaikki seinät ovat paikallaan. Valoisan kelin aikaan en ole itse päässyt käymään sisällä, joten kuvia ei ole. Ja se harmitttaa oikeasti jumalaisen paljon. Maanantaina olimme vasta puoli kymmenen illalla tontilla ja eilenkin kello oli puoli yhdeksän. Ei siinä kovin kummoisia kuvia saa. Kamerassa ei edes salama riittänyt valottamaan eilen sisällä. Tänä aamuna olisi valoa jo riittänyt tontilla käydessä, mutta unohtui kamera kotiin. Tyypillistä.

Maanantaina mösjöö laittoi putken pätkät elementin sähköputkiin. Juu, silloin iltakymmenen molemmin puolin. Ja joo, näköjään kaikki sähköhommat pitää tehdä pimeässä, niinhän se tonttikeskuskin kytkettiin, pienin fikkarin valokiilassa. Nyt sentään oli vähän parempi valaistus työvalaisimen ansiosta, mutta ei se ihan päivänvalolle vertoja vetänyt.

Tänään on saanut tapella oikein kunnolla että on saanut tarvittavat teräspalkit tontille. Ne kun pitää olla asennettuna ennen huomista ontelolaattatoimitusta. K-raudasta tilattiin ne teräkset jo hyvissä ajoin ja niitten olisi pitänyt olla jo eilen toimitettu, mutta ei vielä tänäänkään yhden jälkeen ollut tilauksesta näkynyt vilaustakaan. Mösjöö hoiti möskyämisen kun tavallinen puhe ei auttanut ja lopulta sitten ne saatiin K-rautaan, josta hän sitten kesken työpäivän lähti niitä hakemaan. K-rauta saa kyllä tästä sapiskaa. P******! Eivät kuulemma olleet pahemmin tilauslappuja kyselleen kun oli kurvannut paikalle niitä teräksiä hakemaan.

Tänään on porattu myös maalämpökaivo. Kuulemma helposti oli mennyt tarvittavat 120m. Minun tietämys asiasta loppuu tähän.

Joskohan huomenna saisi napattua muutaman kuvan ilman säkkipimeyttä...  Hope so.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Takka valittu

Huomiseksi odotellaan lisää alakerran seiniä. Ja tiistaina viimeistään pitäisi olla kaikki seinät paikallaan. Joukkoon mahtuu yksi muurattava seinänpätkäkin ja sille on tykötarpeet jo toimitettuna odottelemassa. Torstaille on urakoitsijan mukaan välipohjaontelot saapumassa. Eli jos kaikki menee putkeen niin meillä on alakerta valmis ensi viikolla. Onhan tämä kieltämättä aika verkkainen pystytystahti ollakseen elementtitalo... Kakkoskerroksen toimitusaikataulusta ei ainakaan minulla ole tarkkaa tietoa, mutta ilmeisesti pääsiäisen jälkeisellä viikolla olisi tulossa ainakin osa legopalikoista.

Nyt kun väliseinä jota vasten takka tulee on paikallaan, niin voisi palauttaa mieleensä millaisen takan tilasimmekaan. Takan valinta oli yllättävän helppo. Halusimme kiertoilmatakan ja muutamia malleja olimme pyöritelleet hetken aikaa. Takkaliikkeessä käydessä sitten valinta oli helppo. Yksi tippui pois pienuutensa ansiosta ja pyöreä takka ei kuitenkaan iskenyt tarpeeksi. Mallin piti kuitenkin olla aika yksinkertainen, joten klumeruureja ei saanut olla. Toistaiseksi varmaan tämä on ollut helpoin päätös ja tehty tammikuussa ennen kuin tilaa on mitenkään oikeasti nähnyt mihin se tulee.

Takka on Nordpeissin kiertoilmatakka Estoril, korkea suoran seinän malli. Mielestäni tarpeeksi leveä, 72 cm, 1,3 metriä leveälle seinälle. Mösjöön poseerauskuvassa se taaempi väliseinäkappale on oikea sijoituspaikka, tosin ylärinteen puolelle kuvasta katsottuna eli olkkariin.

 Kuva Nordpeis
 
 
Väriä ei olla vielä päätetty, eikä pintamateriaaliakaan. Ilmeisesti kuitenkin maalataan tai rapataan ja joku vaalea, ehkä jopa valkoinen, pinta. Piippu on sisätiloissa valkoinen, joten mustaksi takka ei varmaankaan mene. Takka on tarkoitus laittaa paikalleen jo melko alkuvaiheessa, niin saa käytettyä sitä lämmittämiseen sitten kun ikkunat on saatu paikoilleen ja lopullinen pinta laitetaan vasta sitten kun kaikki tasoitus- ja maalaustyöt on sisätiloissa valmiit.
 
Nyt niitä seinän palasia odottamaan =).

torstai 21. maaliskuuta 2013

Seinien nousu, osa 1


Tänään tuli VaBe Talojen ensimmäinen seinäelementtikuorma =). Pari elementtiä oli kyllä jo asennettu ennen kuin tontille ehdimme. Taas sai jännittää että mahtuuko autot pussinpohjalta ohi vai onko vastassa nurjia naamoja tien tukkimisen takia. Onneksi taas mahtui. Eilen tontilla käydessä eräs naapuruston rouva kertoi että naapurin taloa rakennettaessa tie oli täysin tukittu ja ei hyvää tiennyt sovulle. Mutta siis toisen kerran sai huokaista helpotuksesta. Toivottavasti loputkin kuormat saadaan purettua siististi ilman suurempaa häiriötä muille tien käyttäjille.


Elementeissä on ulkopinnassa 20 cm spu-eriste ja alumiiniranka rappauslevyjä varten valmiina sekä 12 cm betoniseinä sisäpuolella.
 
Kahden varasto+teknisen tilan elementin lisäksi pystyssä on kaksi talon seinää ja kaksi kantavaa väliseinää. Kieltämättä hieman on ihmeellinen palikoitten toimitusjärjestys, ei ihan blondin lokkiikala aukene. Mösjöö halusi välttämättä mannekeerata joka kuvassa jossa näkyi nuo väliseinät... No annetaan hänelle se kunnia ;).
 
 
 
Oli ihan pakko mutustella näkymää keittiön ikkunasta. Tiskiallas tulee tuohon ikkunan eteen aikanaan. Hmm, jotain varmasti tarvitsee tuohon tien ja talon väliin näkösuojaksi istuttaa... Nyt näyttää aika raa'alta tuo maisema.
 
Tuntuu varsin mukavalta nähdä talon vihdoin muotoutuvan ja nyt  hahmottaa paljon paremmin niitä (pieniä) tiloja. Keittiö näytti näillä spekseillä kyllä todella pieneltä mutta odotellaan nyt kaikki kuoret paikoilleen ennen lopullista tuomiota =).
 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ontelolaatat


Alapuolelta eristetyt Parman ontelolaatat saapuivat sovitusti perjantaina. Harmi kun en päässyt paikan päälle katsomaan toimitusta, mutta vähän pressuja raottamalla näki lopputulosta, jota täysin en kyllä ymmärtänyt ja ei kuulemma tarvisekaan ymmärtää. Teknisen tilan ja talon välissä on rako jossa on joku pitkä kolo ilman eristettä. Välirako oli tiedossa (leveys tosin yllätti), mutta tuo kolo ei, ei ainakaan minulla. Rako aikanaan valetaan umpeen, kolon kohtalo avoin.



Sokkelin ja ontelon välissäkin on aikamoinen rako talon molemmissa päissä. Kaipa tälläkin joku tarkoitus on, tosin blondilla on vaikeuksia ymmärtää että mikä se mahtaa olla.


Nyt kuitenkin näkee, tai mieltää, suunnilleen jo mihin korkeuteen lattia alakerrassa sitten aikanaan asettuu. Olisi varmaan pitänyt viettää lattiaiset (vrt. harjakaiset) mutta viettämättä jäi kun oli sen verran vilpoisaa keliä. Kahvi olisi voinut tehokkaasti jäähtyä siinä pakkastuulessa ja pulla jäätyä ennen kuin olisi suuhun asti kerinnyt saada... Jospa harjakaisten aikaan sitten kahvi kestäsi jo lämpimänä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Meillä on sokkelit

Tänä aamuna tuli yksi kaivattu lähetys tontille. Ja se paketti piti sisällään VaBen sokkelelementit spu-eristeellä. Nosturin hiiappikin näkyi jo kaukaa kun kurvasimme paikalle. Vähän sai jänskättää että miten pahasti tie oli tukittu, mutta onneksi olivat järjestäytyneet niin että siitä mahtui ajamaan ohi. Huh!



Ilmojen halki käy elementin tie.

Helppoa kun sen osaa.
 
Siinä se seisoo kaverin kanssa.

Tässä vaiheessa lähdimme omille työmaillemme. Kyllä nuo kaverit tuntuivat osaavan laittaa noita palikoita paikoilleen ilman vahtaamistakin. Illalla kävimme katsomassa lopputulosta. Ja kyllä kaikki sokkelin palaset ovat paikoillaan terassia ja rappusia myöten. Jes, taas yksi pikkuaskel valmiimman suuntaan.

Terassisokkelin palaset ovat aika huiman korkeita, kun siinä on samalla jo kaidekin mukana. Ihan noin korkealle lattia ei todellakaan tule terassilla.

Huomenna valavat saumat umpeen. Välissä oli kyllä omiin silmiin ison näköisiä rakoja, mutta kai ne kolot pitää jonkin kokoisia olla voivat yhdistää elementit toisiinsa. Olivat tehneet tänään jo jotain valuja noihin elementteihin ja jos rakennesuunnittelija olisi edes pienesti vihjannut että kannattaisi olla varuiksi spu-eristettä että sitä tarvitaan muutamissa kohdissa, niin toki sitä olisi hankittu. Nyt on muutamiin kohtiin laitettu tavallista styroksia pintaan. No, kai sekin jotain eristää, mutta... Syvä huokaus.

Perjantaina tulevat ontelolaatat.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hiljainen viikko

Tontilla ei ole tällä viikolla tapahtunut muuta kuin lumen luontia. Kapillaarisora ei tullutkaan maanantaina, hiekkafirmalla oli koko kapasiteetti kiinnitetty hiekoitussoran ajoon ja me sitten jäimme ilman sitä katkosoraa. Uusi yritys tulevana tiistaina.

Keskiviikkona pitäisi tulla sokkelielementit ja niitten asennus on sitten samantien suoraan autosta ja perjantaille on aikataulutettu alapohjan ontelolaatat. Onteloissa on eps-eriste alapuolella valmiina, niin sittenpä olisi tuulettuva alapohja sitä myöten tehty. Mösjöö yrittää ehtiä laittaa vielä sähkökaapelivedon tekniseen tilaan ennen onteloitten tuloa, mutta se riippuu ehtiikö kaapeli kotiutua ennen sitä. Ei näytä kuuluvan moinen tuote kuuluvan isojenkaan rautakauppojen valikoimiin, joten nettikaupoiksi meni.

Tänään taas lumen luonnin ohessa mietin että miten pikkunen tuo pohja on loppupeleissä. Eihän siihen tule asuttavia neliöitä kuin 132 kahteen kerrokseen, niin pisti miettimään miten pieniä kopperoita meille oikeastaan tulee. Yritin mallailla taas keittiön paikkaa ja niin, pieneltähän se vaikutti vaikka reilu 9 neliöä on varattu kaapistoille ja tasoille. 9,4 neliötä oli koko keittiö ruokapöytätiloineen vanhassa kaksiossani, joten siihen suhtetutettuna pitäisi kyllä olla tilaa reilusti. Ja tämä siis pelkästään keittiötoiminnoille. No kaikki on suhteellista ja tällä mennään.  

Keittiö, samoin kuin muutkin kiintokalusteet, tulee Domukselta. Kaappien väri on harmaa ja taso on tällä hetkellä vaalea, mutta on hyvin todennäköistä että vaihdan sen mustaksi. Jotenkin se houkuttaa enemmän ja kun kodinkoneetkin olisi mustapintaisia niin avot. Mallikuvassa nuo kodinkoneet on esitetty valkoisena vaikka omissa silmissäni näyttävät kovasti rosterisilta... Vetimet on jo vaihdettu mustiin ja lyhkäsiin, ei tule tuollaisia metritankoja, ei.


 
Aika perustoimintoinen keittiöhän tuo on. Laatikko/kaappitilaa pitäisi olla tarpeeksi ja olen yrittänyt miettiä sijoituspaikkoja astioille/toiminnoille käytännön kannalta. Mutta vasta kun köökki on asennettu voi sanoa lopullisen arvion. Ruokailutilan puolella niemekkeessä on tilaa mm. viinilaseille ja muille ei jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetuille astioille; kolme astia/yläkaappia ja yksi  60 cm syvä kaappi ikkunan vieressä.
 
Mikro menee kaapinoven taakse piiloon uunin yläpuolelle, sille ei kunniapaikkaa annettu, kun on lähinnä minun aamupuurojani varten ylipäätään olemassa. Ja tämä vaatimuksemme oli monelle keittiösuunnittelijalle yllättävän vaikea täyttää. Oli jos jonkinmoista intergroitua mikroa tyrkytetty vaikka selvästi sanoimme että piiloon. Tulevaisuudessa jos mikron kokonaan hylkää, niin sen kaapin saa sitten muuhun käyttöön helposti.
 
Sen verran arjen luksusta olisin halunnut että kahvikoneen olisi saanut jonnekin, mutta sitten kun mietti mikä sen käyttöaste ehkä tulisi olemaan, niin haaveilu jäi siihen. Plus että onhan siinä vähän enemmän huollettavaa kuin tavallisessa kahvinkeittimessä. Töissä aikoinaan saanut ihan riittävästi putsailla noita laitteita. Ostaa sitten pöytäkahvikoneen jos tuntuu että se cappuccino on joka päivä saatava, tosin onhan tässä ilman cappua pärjännyt ihan hyvin tähänkin saakka... Luksuksesta menköön Savon kattoliesituuletin, kun en katosta riippuvaa pömpeliä halunnut.
 
Ja nyt sitten sormet ristiin ettei alkuviikoksi luvattu lumisade ole kovin runsasta!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Olipas urakka

Tästä
 

Tähän
 
Oli kyllä urakka puhdistaa pohja ja piha lumesta. Varmaan semmoiset 20 senttiä oli pohjan päällä lunta, ehkä enemmänkin. Päivän kuntoiluna jokusen lumikuution siirtäminen paikasta toiseen oli riittävä, nyt on ihan halki, poikki ja pinoon -fiilis. Toivottavasti ei tarvitse kovin montaa kertaa tuota toimintoa toistaa enää tänä talvelna. 


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Antura valettu

Anturan valu oli sittenkin vasta eilen eikä torstaina. Vissiin peruutuksia ei sille päivälle pahemmin tullut, kun oli niin aurinkoinen ja lämmin päivä ja säätiedotteet eivät loppuviikolle hyvää ole lupailleet. Virallisestihan tuo perjantai oli meidän toimituspäivä, joten siltä kantilta ei myöhästymisiä. Onneksi kuitenkin kerkesi olemaan muutaman tunnin sää plussan puolella ennen kuin alkoi pakastua. Onhan siinä valun päällä pressut ja lämmityskaapeli sisällä, mutta ei tuo lähes 10 asteen pakkanen kyllä optimi ole kovettumiselle. Tänään käytiin uudelleen järjestelemässä pressut jotta saatiin koko pohja suojaan kun tuota lunta alkoi tupruttamaan kiitettävästi. En tykkää, en sitten yhtään! Kuka käski sen lumimyräkän tulla just nyt?!? Ja että jatkuu vielä maanantainakin... Voi vihtori villahousut sentään.

Maanantaina tulee kapillaarikatkosora. Hihna-autolla ei pitäisi olla temppu eikä mikään saada nopeasti se tiputettua paikoilleen ja jos pressut ottaa pois just kun auto saapuu ja laittaa ne äkkiä takaisin, niin toivottavasti ei lunta kovin paljoa tuvan pohjalle pääsisi.

Sokkelielementtien toimituksesta ei ole tarkkaa tietoa, kai ne ensi viikolla jossain vaiheessa tulee.