torstai 25. huhtikuuta 2013

Seinien nousu, osa 7

Onpas kaikki voimat viepää flunssassa oleilu. Ei ole pystynyt edes päivittämään mitään kun silmät alkavat vuotaa vettä kahden minuutin ruudun tuijottelun jälkeen... Ei yhtään kivaa.

Anyway, väliseinät on nyt talon puolella kaikki pystyssä, niin ylä- kuin alakerrassa. Poissa on se kaikki avaruus.

Yläkerran vessa sai seinät viime viikon lopulla (oikealla). Kuvassa vasemmalla näkyy myös käynti makkari 4:seen ja keskellä on olkkariin avoimeksi jäävä pätkä johon aikanaan lasikaide/seinämä tulee.

 
Ja sitten alakertaan. Keittiön takaseinä ja sen takana eteinen. Kuten tuosta pystyy laskeskelemaan, niin keittiö ei tule olemaan suuren suuri.
 
 
Tältä näyttää meidän eteinen. Oikealla jo mainittu keittiön takaseinä, rappusten vieressä oikealla vessa ja vasemmalla makkari1. Saunaan käynti on tuo ensimmäinen reikä vasemmalla.
 
 
 
Kurkistus saunan suuntaan. Lasiaukko on sen verran ylhäällä saunanseinässä että suihkussa olija saa rauhassa toimia ilman että tulee näytöstä saunan puolelle.
 
 
Meidän alakerran vessa kilpailee varmaan olemassa luokassaan pienimpien koppien sarjassa...
 
 Viikonlopun puuhasteluna oli käsitellä poikos- ja otsalautoja. Ei vain ihan suunnitelmien mukaan mennyt kun valkoinen pohjamaali kuivui turkasen hitaasti ja ei ollut vielä maanantainakaan kuivunut että olisi voinut laittaa pintamaalia... 


 
Ja eilen oli ensimmäiset laudat laitettu paikoilleen. Siitä se katto alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan.
 
 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Seinien nousu 5 ja 6

Tänään tuli lisää väliseiniä yläkertaan. Makkarit 2 ja 3 ovat nyt muodossaan. Vessan seinät vielä puuttuu.

Mutta ajassa vähän taakse päin pari askelta. Sunnuntaina oli ohjelmassa veden imurointia. Alakerta oli taas ihan läts-märkä. Jokusen säiliöllisen sai imuroida että sai lätäköt pois...

 
Kattotuolit lentelemässä vesisateen keskellä.
 
SPU-kattoelementit paikoillaan. Tuossa kattoa tukemassa on reilu 11 metrinen teräspalkki joka asennettiin viime torstaina. Tämä on yläkerrassa otettu kuva.
 
Mittailua ja sottailua ennen kuin seinät alkavat nousta. Tuosta mösjöön seisoskelupaikalle tehtiin muutoksia jotta saadaan kodari-vaatehuoneen seinät kaapistojen mukaisiksi. Olisi muutoin jäänyt toinen seinän puolisko liian lyhyeksi ja siten olisi törmännyt kaappien reunoihin oviaukosta sisään mennessä.
 
Ja ekat väliseinät pystyssä. Kuvattu makkari 4:sta kodari-vaatehuoneen ja aulan suuntaan. Tuossa oikealla näkyy myös sisäikkuna olohuoneen suuntaan. Arkkitehtipiirrustuksissa siinä oli kaksi 90cm ikkunaa vierekkäin mutta päädyttiin vain laittamaan yksi 100cm ikkuna. Eiköhän siitä valo kuitenkin läpi kulje.
 
Ja vaatehuoneesta makkarin suuntaan.
 
Olivat jättäneet noita meidän merkkiteippejä paikalleen muuratessa. Ilmeisesti samoilla mitoilla oleva lasermitta urakoitsijallakin...
 
 
Tässä puolestaan makkarit 2 ja 3
 
Näitä kakkosmakkarin sähköjohtoja kiskottiin paikalleen sunnuntaina vielä kymmenen aikaan illalla. Ei meinanneet mitenkään sitten suostua kulkemaan putkessa. Tiskiaine oli ainut mitä ei keritty kokeilla noita suhratessa...
 

Ylhäältä alas olohuoneeseen ja ruokailutilaan.

Tänään oli myös valettu kuistin betonilaatta. Lyhenee toivottavasti kiikkerillä tikkailla kömpiminen, tai ainakin pitkospuilla temppuilu, kunhan tuo tuosta kuivahtaa. Kuvassa vielä hiertämätöntä betonia.

Eiköhän huomiseksikin jotain valmista saada.





























tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ei enää taivasta kattona

Meillä on vihdoin jonkinlainen katto. Eilen tuli viimeinen kuorma VaBelta ja siinä oli SPU-kattoelementit. Nyt näyttää paljon enemmän talolta jo tuo palikkakokoelma. Ja sisätilatkin saivat jotain perspektiiviä. Valon suunta ainakin muuttui täysin ja alakertakaan ei tunnu enää niin pimeältä kun valo tulee "ikkunoista" vinoittain eikä pystysuoraan, tai mistä nyt milloinkin sattui paistamaan.

Eilen tuli myös autokatoksen ja varaston kattotuolit pihaan. Olimme K-raudan pihalla kun soitto illalla puoli seiskalta tuli että olisi tämä kattotuolikuorma pihamaassa että minne laitetaan. Onneksi kaupan pihasta ei ole matkaa kuin reilut viisi minuttia, niin hurautimme sitten tontille talolle todistamaan purkua siinä vesisateessa. Onneksi oli ilmeisesti kattoelementtien suuri suojamuovi jolla suojata lisäkastumiselta ne tuolit., vai ristikot, vai millä nimellä niitä nyt oikeasti kutsutaan vaikka kyllä ne kuljetuksessa oli jo vettä saaneet niskaansa.

Tänään sitten oli noussut jo sisäseiniä yläkertaan. Ennakkovaroituksen tästä saimme kyllä eilen kun urakoitsija oli soitellut mösjöölle ja kysellyt että onko viime hetken muutoksia seiniin. ja onko oikein piirretty ääriviivat lattiaan. Muutama muutos on tehty arkkitehtikuviin, mutta päälinjat on pysyneet kuitenkin samana. Vielä yhdeksän aikaan mietimme ja laskimme kodarin yhden seinän mitoitusta... ja käytiin merkkaamassa muutokset. Tänään nähtiin sitten miltä ne todellisuudessa näyttää. Ihan hyvältä. Ja ihan hyvältä näytti seinien paikat ja seinät mitä oli valmiiksi saatu. Valmiina oli nelosmakkari, eli päämakkari ja kodari/vaatehuone. Huomenna on varmaan kakkos- ja kolmosmakkaritkin seinätty ja veikkaisin että myös yläkerran vessa saa seinänsä. Ja siinäpä olisi se kerros muurattavien seinien osalta.

Nyt todellakin näyttää jo talolta, mitä nyt ikkunat ja ovet puuttuvat, mutta nekin aikanaan.

Kuvat aiheesta tulee sitten myöhemmin. Nyt ei jaksa purkaa enää kameralta mitään.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Seinien nousu, osa 4

Joo, meillä oli sitten tupa täynnä vettä maanantaina, suorastaan lainehti. Ja edelleenkin on vielä lätököitä lattioilla alakerrassa vaikka paljon on jo kuivunutkin.


Eilen tuli jälleen kerran yksi seinäelementtikuorma VaBelta. Tällä kertaa tuli päätykolmiot ja olohuoneen puoleisen seinän loput palikat.
 
Yläkerran terassilaattakin oli samassa kuormassa. On ihan hyvän kokoinen ja Fatboyn riippukeinukin mahtunee tuohon ihan hyvin tukkimatta koko tilaa. Mösjöö ei varmaan tiennytkään tuosta suunnitelmasta, mutta nyt sitten sekin on hoidettu =).
 
 
Samalla tietysti tuli terassin katto, kun parveke-elementti laitettiin paikoilleen.

 
 
Vähän olivat eristeet kärtsänneet kun olivat hitsanneet terassilla teräksiä... Onneksi ei tuon pahemmin, ja näyttäisi aika pinnalliselta tummumiselta.
 
 
 
Mösjöö viritteli sähköjä tuolla hiton huteralla raksatelineellä kuudessa metrissä, ja tietysti ilman mitään turvavaruisteita. Hullu.
 

Muutama pakettikin on saapunut perille. Eilen tuli Nordpeissin takka, yllättäen ja kutsumatta. Tai no, kahden viikon päähän se vasta oli tilattu saapuvaksi, mutta jostain mystisestä syystä se tuli jo nyt. Höh!



Ja tänään sitten sisäseinäharkot tykytarpeineen. Kymmenen paalia yhteensä. Sopivasti paalien takana on myös pilariharkot jo jemmassa.


Tämän viikon iltapuhteina on suojien väsääminen ikkunoitten eteen jos se lauantaiksi lupailtu vesisade oikeasti saapuukin. Ei kannattaisi yhtään enempää enää lössätä märemmäksi rakenteita kuin ne on nyt. Meillä on omat epäilyksemme että kattoelementit voisivat saapua tällä viikolla... Saapi nähdä miten on. Kaikki kuitenkin näyttäisi olevan valmiina kakkoskerroksen teräspalkin (rapiat 11m pituutta) nostoon ja miksi nosturi tulisi yhden palkin takia tontille..?

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

EEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei, ei, ei , ei , ei , ei , ei voi olla totta! Lunta turputti niin maan perusteellisesti ja nyt meillä on sitten kohtuu kuivat elementit varmasti läpilössätyt. Meillä on ollut vain taivas kattona ja sen sai tuta aika rankalla tavalla tänään. Pitikö sen lumipyryn tulla just tänään!?!?!?!! Pressuja koitin muutamaan kohtaan viritellä, mutta koko alalle niitä oli ihan mahdotonta saada. Yläkerrassa on joka seinällä tönäreitä joten ei onnistu pressutaminen, edes lattian, ja alakerrassakin on hyvin sijoiteltuja tukipuita ja niitä tönäreitä ja kahdet rakennustelineet ja... Ja täysi mahdottomuus olisi ollut saada "katto" päälle. 

Kuvittelin että edes osa alakerrassa pysyisi kuivana kun on väliontelot, mutta kyllähän niissä onteloissa oli reikiä joista sitten lorotteli vettä alas. Huomenna sitten tuhojen tarkempi tarkastelu edessä. Huoh!

Sentään kuistin alle saatiin bitumikaistaleet asennettua tänään, hitaasti ja varmasti, ja eilen hakattiin pois kaikki betoniläjät ja -roiskeet maasta.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Seinien nousu, osa 3

Tänään tuli kolmas seinäelementti kuorma VaBelta. Ei päästy itse paikalle todistamaan elementtien liitelyä paikoilleen, mutta iltasella näytti jo talolta tuo palikkakokoelma.
Näkymä tulosuunnasta.
 
Ja toisesta.
 
Tähän tulee päämakkari, iso ikkuna ja ovi parvekkeelle (rajautunut kuvasta pois) näkyvät myös tulosuunnasta otetussa kuvassa.
 
Urakointiporukka oli vetänyt putken pätkät sähköille ennen asennuskolojen betonnointia ja tämä oli iloinen yllätys. Ok, nopeuttaa varmasti heidän hommia jatkoa ajatellen.
 
Toinen olohuoneen korkeasta ikkunasta yläkerrasta kuvattuna, ihan ei vielä korkeus riitä ja pikkuisen tulee vielä lisää ikkunaa seuraavassa elementissä.
 
 
Porrasikkuna, hmm, jäiköhän sittenkin aavistuksen turhan matalaksi ... ;) Mösjöön tuumailemassa porrastasanteella.
 
Ruduksen betoniportaat, ihan perus-elementot, toimitettiin tiistaina. Tuohon rappusten oikealle puolelle tulee aikanaan sitten aikanaan vessa ja allastaso jää rappusten alle.  
 
 Sähköjen vetoakin on aloiteltu, etenkin noihin valun alle jääviin putkiin oli suorastaan pakko johdottaa kun tekemistä oli saada johdot ilman sitä valuakin kulkemaan.
 
Tällä viikolla ei varmaan muuta merkittävää tapahdukaan. Näytti siltä että urakointiporukka oli viikkosiivouksen tehnyt ja suunnannut kotiseutuaan kohti.