sunnuntai 18. elokuuta 2013

Levytystä

Sisällä tasoitetyöt ovat jatkuneet. Nyt on melkein kaikki seinät läpi käyty kertaalleen. Portaikon yläosa on vielä tasoittamatta ja verkottamatta, ja yhden makkarin oven päältä puuttuu tämä viritelmä myös.

Viime viikolla yläkertaan asennettin puhallinkonvektori. Aikamoinen mötikkähän tuo on ja ei mikään kaunis ilmestys, mutta toivottavasti ensi kesänä se tuottaa viilennystä jos aurinko sattuu porottamaan liian kuumasti. LVI-pojatkn lopettivat tältä erää talon sisällä puuhastelun ja siirtyivät teknisen tilan ja varaston puolelle. Paljon on vielä eristystyötä heillä tehtävänä ennen kuin on valmista.



Alaslaskujen tekoa aloiteltiin tällä viikolla kun vettä tuli päivästä toiseen eikä ulkoseiniä päässyt työstämään. On ne jaksaneet näpertää. Oli lovettu ja loivennettu ja vinottu ja varmaan jotain muutakin niitä koolauksia. Muutamissa kohdissa ne oli ihan paikallaan, mutta sitten on kohtia jossa oli ihan turhaan näprätty ja kulutettu aikaa. No, ne on tehty. Yläkerrassa ei samanlaista piperrystä pitäisi olla mahdollisuutta harrastaa.

Ruoilutilan koolauksia

Tänään maalasin teknisestä tilasta muutaman seinän ja kyllä maali ihmeitä tekee. Betoniseinät hion eilen ja en sen kummemmin niitä käsitellyt. Tekniseen tilaan välttää tasoittamattomatkin seinät varsin loistavasti. Mösjöö viritteli terassin kattovaloja, ja ei voi kuin sanoa että meillä on joku kirous noitten sähkövarausten suhteen. Nytkin toki oli putket valmiina mutta elementtien asennusvaiheessa ei sitten ollut asennusporukka ajatellut sekunttia pitemmälle ja rako josta johdot saattoi vetää oli minimaalinen, mutta imuri pelasti pinteestä. Nyt on valoa sitten terassillekin luvassa. Tänään sai käyttää pariinkin kertaan tuota imuria johtovetojen tekemiseen. Puhelinkaapelin suojaputkesta oli vetolanka karannut jonnekin ja on se mahtanut olla näky kun kökin tien poskessa imurin kanssa ja mösjöö sitten kömpii välillä maan alta... Naapureille viihdettä. Ohikulkijoilta sain kyllä kummastuneita katseita, mutta jatkoivat kohteliaasti matkaa sen kummemmin pysähtymättä.
Teknistä tilaa, vähän näkyy johtohässäkkää ja putkiviritelmiä.


Lähes tekemätön paikka, mutta vain lähes... Siellä ovat.
 
Ja sitten ehkä se isoimmalta tuntuvat edistysaskel. Meillä alkoi Knaufin Aquapanel outdoorin asennus. Kiiltävän seinän osuus vähenee ja paneloidun osuus lisääntyy. Taas voi sanoa että näyttää paivä päivältä enemmän valmiimmalta vaikkakin vielä menee hetki että rappauksetkin olisivat valmiit. Nyt pitää vain toivoa että vesihanat taivaalta pysyvät kiinni ja on kuiva keli seuraavat pari viikkoa.
 


Loppukevennyksenä näytettäköön miten väliaikainen muoviovi kiinnitetty pysyvästi paikalleen... Äly hoi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti